Kategoria: Mielipidekirjoituksia
-
”Ei ole kahta samanlaista metsää, eikä niitä pitäisi hoitaa yhden muotin mukaan”
Alkuun haluan selventää, että tämä on tarkoituksella hieman väritetty ja kärjistetty mielipidekirjoitus, johon voi suhtautua viihteenä, jos ei halua pahoittaa mieltään. Eihän luonnonsuojelijoita ole ennenkään otettu todesta. Isoisäni oli sotien aikaan hevosmiehenä ja heilui myös paljon kirveenvarressa. Hän teki metsätöitä omin käsin aivan kuolinpäiväänsä saakka. Pohjoissavolaista maatilaa ympäröi komea monimuotoinen kangasmetsä, jonka kosteista suopainanteista saattoi…
-
Koulumatkat aktiivisiksi
On tunnettua, että liikunnallisen elämäntavan perusta luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Se heijastuu myös aikuisuuteen. Suositus reippaalle liikunnalle on tunti päivässä. Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä huonommin tavoite saavutetaan. Ysiluokkalaisista siihen pystyy vain joka kymmenes. Lasten liikuttamista ei voi sälyttää vain koulujen vastuulle, vaikka toiminnallisuutta voikin lisätä koulupäivän aikana, esimerkiksi välituntisin. Suomalainen koululainen taittaa koulun ja…
-
Muista äänestää EU-vaaleissa!
Kesäkuun vaalien myötä Suomen paikkamäärä Euroopan parlamentissa kasvaa yhdellä. Jaossa on yhteensä 15 paikkaa. Koko maa on yksi ja sama vaalipiiri, samaan tapaan kuin presidentin vaalissa. Toisin kuin presidentin valinta, EU-vaalit eivät tunnu kiinnostavan suomalaisia. Äänestysaktiivisuus on jäänyt Suomessa tällä vuosituhannella aina alle 50 prosentin. Se on häpeällisen alhainen. Euroopan unioni näyttäytyy meille liian usein…
-
Reippaasti piknikille
Valtuutetut Kataja ja Niittymaa ovat Vekkarissa 7.6. sitä mieltä, että Jämsän ei pidä liputtaa nuorisovaltuuston järjestämän Pride-tapahtuman vuoksi eikä panostaa tapahtumaan senttiäkään. Meidän Vihreiden mielestä on erinomaista, että Jämsässä on aktiivinen ja idearikas nuorisovaltuusto, joka järjestää monipuolista toimintaa. Mekin olemme tukemassa Pridea rahallisesti. On surullista, että vielä 2020-luvulla perussuomalaiset näkevät sukupuolen moninaisuuden ja ihmisten erilaisuuden…
-
Niittämiseen laatua määrän sijaan
Kaupunki on niittänyt pientareita jokakesäiseen tapaan. Monessa paikassa se on ymmärrettävää näkyvyyden ja liikenteen turvallisuuden vuoksi. Valitettavasti huolimattomasti toimien niittokone samalla tuhoaa muuta kasvustoa teiden lähettyviltä. Pahin näkymä on parhaillaan Keskuskadulla, missä kaksi upeaa tammea on pahasti tärvelty. Niittokoneen terä on repinyt oksia korkealta maanpinnan yläpuolelta, missä ne tuskin ovat olleet näköesteenä. Lähettyvillä on samalla…