Piippu ja joki (Ääniä korvesta -palsta, Vihreä Lanka 24.4.2015)
Marraskuisena perjantaina kaukana kotoa luin UPM:n kansainväliseen levitykseen jättämää tiedotetta. Hetken epäilin omaa kielitaitoani. ”In Finland, SC paper machine Jämsänkoski 5 at UPM Jämsä River Mills will be closed.”
Facekaverit vuodattivat surua ja kauhua. Paikallislehden verkossa kateelliset jankuttivat korkeista ansiosidonnaisista ja parin vuoden välein vaihdettavista avenseista. Laskin pikaisesti verotulojen menetykset, mutta tunsin myös haikeutta teollisuuspaikkakunta Jämsänkosken hitaasta kuolemasta.
Reilut sata vuotta sitten tehdas loi paikkakunnan ja toi hyvinvoinnin. Pian myös ympäristön pahoinvoinnin. Rikkipäästöt repivät reikiä narulla kuivuviin nailonsukkiin. Syyran käryä on ilmassa, sanottiin tyynesti. Kun sellunkeitto loppui ja siirryttiin kuumahierremenetelmään, hieman ylpeänä laskettiin, että tehdas kuluttaa energiaa saman verran kuin Tampereen kaupunki. Ydinvoimaa ei täällä pilkata.
Entinen lohijoki, 15 kilometrin mittainen Jämsänjoki tehtaan yläjuoksulta Päijänteeseen, alkoi kuplia 1960-luvulla. Kalat uivat selällään ja Päijänteen Tiirinselkä haisi. 1980 – luku havahtui joen tilasta ja hitaasti viemäri muuttui jälleen virkistyskalastajien joeksi. Kaksi vuotta sitten uskaltauduin uimaan jokeen. En antanut ajatusteni livahtaakaan sedimenttiin. Biologisen puhdistamon pierut sentään sietää.
Kun joki on puhdistunut, niin yläjuoksu on ruskettunut. VAPO on todistanut monen kalvon voimalla, että turpeentuotannosta se ei johdu. Mitä lie hajakuormitusta. Prosessimiehet sanovat, että tehdas voisi siirtyä paperista oluen valmistamiseen. Vesi on jo valmiiksi oikean väristä.
Odotan, että signaalit uusiutuvan energian tarvitsemasta tekniikasta siirtävät kotipaikkakuntani vahvan teollisen perinnön uuteen nousuun.
