Lueskelin Saaran edellistä kirjoitusta ja Saaran omaa blogia. Saara nostaa esiin tärkeitä aiheita, joita haluan kommentoida syrjäkyläläisen näkökulmasta – periferiaahan Jämsän keskustasta katsoen Länkipohjakin nykyisin on.
En itse kannata kuntaliitoksia varauksettomasti. Kotikylässäni on vieläkin aistittavissa murhe, joka syntyi Längelmäen kahtia jakamisesta. Muutaman vuoden ajan olemme voineet tarkastella liitoksen vaikutuksia. Toki kanssakäymistä on edelleen Rajan molemmin puolin niin kuin ennenkin, mutta kuntaliitoksen luvatut hyvät puolet eivät vielä oikein näy. Palvelutaso ei ole parantunut tai monipuolistunut, liitossopimuksen osin valtion rahoittamat investoinnit eivät ole ainakaan vielä toteutuneet ja on pelkoa, etteivät toteudukaan. Vuoteen 2011 on lyhyt matka, ja silloin investointien tulisi olla tehty.
Saara kirjoittaa, että tiivis taajama on hyvästä. Olen samaa mieltä, kun tiivistämisestä puhutaan kanta-Jämsän keskustan ja Jämsänkosken keskustan osalta. Tiivis keskusta luo kaupunkimaista tunnelmaa, mahdollistaa esim. kaukolämpöä, kerää palveluita ja houkuttelee asiakkaita käyttämään oman kunnan yritysten tarjouksia. Tiiviissä keskustassa on tapahtumia ja kulttuuritarjontaa.
Uuden Jämsän haasteen luovatkin kahdenkeskustaajan ulkopuolelle jäävät kylätaajamat, kuten Koskenpää tai Länkipohja. Niiden palvelutason säilyttäminen ja palvelujen parantaminen on kiinni paitsi kylistä itsestään ja niiden aktiiveista, myös kaupungin toiminnasta. Kylätaajamaan ei haluta tiiviyttä vaan avaruutta, jotta maalaismaisema säilyy ja kehittyy maaseudun ehdoilla. Mielestäni olisi erittäin tärkeää, että kylätaajamille laadittaisiin Kari Vaaran ehdottamat kyläsuunnitelmat (hienosti masterplanit), joiden avulla voitaisiin määritellä kylien vahvuudet ja kehitystarpeet. Samalla voidaan kehittää kaavoitusta ja luoda tontteja niin yksityisille kuin yrityksillekin, kehittää julkista liikennettä (esim. ratapaikallisliikenne välille Jyväskylä – Tampere) ja korostaa luontoarvoja, vaikkapa vesistöjen (Längelmävesi – Päijänne-yhteys) virkistyskäyttöä. Vireä kylä houkuttaa uusia asukkaita, jotka pitävät maaseutuasumisesta mutta kaipaavat peruspalveluja. Kyläsuunnitelma antaa avaimia myös kylien markkinointiin.
Kyläsuunnitelma antaisi mielestäni pitkäjänteisen rungon niille toimille, joihin kyläläiset ja kaupunki yhteistuumin voisivat ryhtyä: mitä voidaan tehdä talkoilla, mitä odotetaan kaupungilta. On surullista, että esim. Länkipohjan vanha kunnantalo odottaa uuskäyttöään, kun kaupunki ei saa aikaiseksi kaavamuutosta! Tyhjillään nököttävä rakennus ei kohenna kyläkuvaa ja houkuttele uusia asukkaita. Kyläsuunnitelmat voidaan Vaaran mukaan laatia nopeastikin eivätkä kustannukset ole kovia verrattuna määrätietoisen toiminnan tuomaan hyötyyn ja säästöön.
Leena
