Joskus tuntuu, että Suomessa nuoret huomataan kahdessa eri tilanteessa: kun he sortuvat mielettömiin väkivallantekoihin tai kun vaalit on tulossa. Silloin tajutaan, että tuossa porukassahan voi olla muutama vapaa ääni. Siinä välissä ei riittävän moni korvaansa lotkauta , kun tarvittaisiin mielenterveyspalveluita ja pitäisi puuttua koulujen ylisuuriin ryhmäkokoihin.
No, sitten aletaan kampanjoimaan nuorten saamiseksi uurnille. Verkossa eläneet ja kaikkiin mahdollisiin koukkuihin tottuneet nuoret ei niin vaan näistä jipoista ole moksiskaan. He äänestävät tai ovat äänestämättä, jos siltä tuntuu. Tai ei ole muuta tekemistä.
Jos äänestysprosentin ei haluta laskevan ihan puoleen, niin äänestyskasvatus kannattaa aloittaa jo pienillä lapsilla. Mummoni Ida, joka oli elänyt sen hetken, kun Suomen naiset saivat äänioikeuden, muisti teroittaa äänestämisen tärkeyttä minun mieleeni ihan pienestä pitäen. Ida laittoi äänestyspäivänä ykköshuivin päähänsä ja lähti viivan vetoon. Äänestyksen jälkeen keitettiin kahvit.
Eiköhän siis puhuta kovasti politiikkaa nuortemme kanssa? Opetetaan heidät kuitenkin muodostamaan itse mielipiteensä. Kunhan vain opetetaan heille, että äänestäminen on oikeus ja velvollisuus yhtä aikaa.
